kuningaskalastaja

– radanvarsicoree –

kuningaskalastaja soittaa radanvarsicorea, jota on yhtyeen tuoreuden vuoksi mahdollista kuulla toistaiseksi vain keikoilla. yhtyeen postituslistalle liittyvä tosin saa jo ensimmäisen maistiaisen tulevalta ensilevyltä suoraan sähköpostiinsa.

rosoisen punkin, laulaja-lauluntekijä-tunnelmoinnin ja rockin äänivallin yllättävässä raideviidakossa yhtyeen musiikki löytää aivan omille reiteilleen, tarjoten samalla jotain tuttua ja mukaansa tempaavaa, uutta ja viettelevää, sekä puoliksi unohtunutta…aivan kuten nuo lukemattomat uinuvat radanvarsipitäjätkin, joista kuningaskalastaja ponnistaa… 

yhtye työstää parhaillaan debyyttialbumiaan ”lauluja suomesta ja sen ihmisistä”, jonka voi ennakkotilata yhtyeen nettisivuilta yhtyeen mukaan ”jokaisen maamme musiikkikulttuurista välittävän – ja junan sijasta helikopterin töihin ottavan – suomalaismiljonäärin tarjoushintaan” 999.999,99€...

tänä vuonna perustettu yhtye soitti ensimmäisen livekeikkansa riihimäen taiteiden yössä täpötäydelle ö-talolle 11.9.2026. keikoillaan kuningaskalastaja ihastuttaa koukuttavien originaalien ja hulvattoman green day -coverin "tervetuloo kallioon" (welcome to paradise) lisäksi interaktiivisella kaljanhaku-chatillään sekä enemmän tai vähemmän päättömillä liveäänestyksillään. luvassa todennäköisesti siis himppu erilainen ilta...

video

sekoitus treeniksen äänipöytänauhoitetta ja kameraääntä ja -kuvaa ö-talolta

kameraääntä ja -kuvaa ö-talolta

kuvia

logo vaalealle taustalle

logo tummalle taustalle

tekstillinen logo vaalealle taustalle (teksti ei näy tummaa taustaa vasten)

tekstillinen logo tummalle taustalle

yhteys